Espanjassa kouluttamassa 19-20.3

Tällä kertaa koirat jäi Elinan ja Jennan hoidettaviksi.

Menomatkan piti kestää 10 h Turku-Helsinki-Köpenhamina-Barcelona-Alicante. Köpenhamina-Barcelona koneen lähtö oli kuitenkin myöhässä ja kun menin kysymään voimmeko vielä ehtiä seuraavalle jatkolennolle, vastauksena tuli ei. Täti alkoi sitten katsella vaihtoehtoja ja ilmoitti seuraavan koneen menevän Alicanteen vasta 4 tuntia myöhemmin. Tarjosi sitten vielä, että on myös vaihtoehto lento Brysselin kautta. Luulin, että tällä vaihtoehdolla olisimme aikaisemmin perillä ja sanoin, että mennään sitten sitä kautta. Täti löi meille käteen uudet liput Barcelonaan asti ja 500 e. Sanoin, että olemme menossa Alicanteen. "Joo, mutta se on se sama kone joka on perillä 4 h myöhemmin". Siis hä? Miksi me haluttaisiin yksi ylimääräinen lento lisää, jos kerran olisimme samaan aikaan perillä? "No mutta te saatte siitä 500 e". Öö, jaha, no ei muuta kuin suu ymmyrkäisenä juosten kohti Brysselinkoneen lähtöporttia... Siinä sitä sitten lennettiin Helsinki-Köpenhamina-Bryssel-Barcelona-Alicante ja tienattiin 500 e. Ei tajua vieläkään. Reissu kotoa Alicanten hotelliin vei yhteensä 16 h, onkohan Espanja edes Euroopassa :-/ Kun tulimme perille, ensimmäinen kommentti oli tulkiltamme Rafalta: "Janita ja Jaakko? Näytätte videoissa pidemmiltä." Eivät siis odottaneet suomalaisten kääpiöiden tuloa :-D

Tulkkimme oli espanjalainen agilitytuomari Rafa.

Tietysti kaikkien lentosotkujen jälkeen minun matkalaukkuni ei tullut perille. Jaakolla ei ollut ruumassa tavaraa, mutta Jaakon lääkkeet olivat laukussani. Lentokentällä olimme niin myöhään, että siellä ei ollut enää mikään kauppa auki ja tietenkin Espanjassa oli joku pyhäpäivä, että kaikki kaupat olivat suljettuna koko viikonlopun. Yöllä sitten järjestäjät metsästivät 24 h auki olevaa kauppaa. Näimme Jaakon kanssa 24 h kyltin ja sanoimme tulkille siitä. Rafa: " No tuota, se on sellainen 24 h paikka, johon te ette halua mennä". Tai ehkä Jaakko olisi voinut mennä...  Seuraavana päivänä koulutuskentälle edellisen päivän vaatteissa (koska vaihtarit oli hukassa), hiukset takussa ja ilman meikkiä (myös harja ja meikit oli kadonneessa laukussa). Onneksi edes olimme saaneet hammasharjat ja tahnaa, ettei olo ollut kuin pultsarilla.

Seminaarin järjestäjä Carmen Valls.

Espanjalaiset, tai ainakin Alicantelaiset agilityharrastajat, ovat maailman ystävällisintä porukkaa. Kun menimme kentälle, saimme seuran edustus shortsit ja t-paidat, koska lämpöä oli + 20 C ja mulla oli vain college ja pitkät housut käytettävissä. Siellä sitten hiihtelin päivän valko-vihreässä asussa :) Koulutukset alkoivat klo 10, mutta kurssilaiset olivat menneet kentälle jo klo 8 yhteiselle aamiaiselle :-0 Päivällä oli tauko, jolloin kaikki söivät kokkaajan tekemiä herkkuja. Uskomatonta, että ruuan suhteen nirso sanoo näin, mutta KAIKKI ruoka Espanjassa oli hyvää.

Janita ja uusi edustusasu.

Espanjassa oli todella kiva kouluttaa. Kaikki halusivat oppia ja kyselivät paljon. Erittäin palkitsevaa! Ennen kuin koulutukset aloitettiin, niin halusivat, että kävelemme itse radan läpi niin kuin ohjaisimme sen ja sitten he ottivat sen videolle. kiva juttu niille, jotka eivät ehtineet mennä koko rataa läpi, koska muistavat sitten myöhemmin mitä siinä olisi voinut tehdä ja voivat muistella videon kautta mitä kättä ja miten päin missäkin piti olla.

Jaakko näyttää radan omalla ohjaustavallaan ja kuvaaja seuraa mukana.

Kun sunnuntaina menimme kentälle, niin porukka oli aamupalalla kirjoittaneet seinälle edellispäivän iskulauseita :) Niitä sitten lisättiin taululle sunnuntaina. Hassua oli myös diplomien jako ja valokuvaus. Jokainen sai diplomin, että ovat olleet kurssilla. Allekirjoitimme ne ja jokaisesta osallistujasta otettiin valokuva minun ja Jaakon välissä diplomin kanssa. Suomessa kaikki menee jotenkin enemmän virkatavalla, joten kaikki extra tuntui vieraalta. Signeerasimme myös myymämme videot, sellaisia ei löydykään kuin Espanjasta :-P

Paluumatka kesti 12,5 h, siitä huolimatta, että eka lento oli yli tunnin myöhässä. Saavuimme Madridiin, 20 min sen jälkeen kun Köpiksen koneen lähtöaika oli. Olin siis jo valmistautunut vuorokauden kestävään matkaan. Kun menimme koneesta ulos, joku virkailija kysyi mihin olemme jatkamassa. Aloitin tietty tuskastuneen selityksen "no olimme menossa Köpikseen, mutta se kone on jo mennyt". Virkailija käski odottaa siinä muutaman muun ihmisen kanssa. Kohta hän tuli ja käski kaikkien seurata bussiin, joka vei meidän Köpiksen koneelle. Sinne oli samasta lennosta menossa parikymmentä ihmistä, joten kone oli odottanut meitä, huh huijaa. Olimme tietenkin myöhässä Köpiksessä ja saavuimme sinne 20 min ennen Hesan koneen lähtöä. Katsoimme että portti on 11 min kävelymatkan päässä. Ei muuta kuin juoksuksi ja pääsimme juuri koneeseen. Voi tietysti arvata kuinka tällaisten vaihtojen kanssa kävi. Ei sitten tullut kummankaan matkalaukku Hesaan asti. Eli odotellaan niitä sitten huomiseksi Turkuun.