Kuva: Mauri Helle

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Toisten koirien kanssa leikkiminen on vaarallista :'(

Mulla ei ole kukaan koira koskaan loukannut pahasti agilityssä, mutta toisten koirien kanssa leikkiessä sitäkin enemmän. Hugolla meni takajalan jänteet poikki uimareissulla, Hitillä rispaantui hauisjänne puoliksi irti leikkiessä ja nyt sitten loukkasi Fu pihalla leikkiessään muiden kanssa :( Itse istuskelin koneella katsomassa WAO:n kisoja, joten ei mitään aavistusta mitä Fulle sattui.

Fu ei astunut etutassun päälle lainkaan ja vinkaisi heti kun kääntyi, pisti tassun maahan tai jos liikutin sen lapaa.
Tassu ei tullut paremmaksi kipulääkkeellä ja levolla, joten lauantaiaamulla mentiin kuville. Kaikki näyttää niin hajanaiselta (olkapäät ja kyynärpäät), eikä lapaa näy kunnolla kuvissa, mutta ei niissä mitään hälyttävää näkynyt. Tosin haluan luustospesialistin katsovan kuvat läpi. Lääkäri sai saman reaktion aikaiseksi kuin minäkin eli aristi lavan liikuttamista. Diagnoosina lavan lihasten paha revähdys tai hauisjänteen venähtäminen. Kipulääkettä, lepoa ja mahdollisesti uusiin tutkimuksiin viikon kahden päästä. Ongelmana vain on se, että lähdemme kolmeksi viikoksi reissuun viikon päästä, joten hankala päästä jatkotutkimuksiin, jos ei lähde paranemaan. Kaksi päivää loukkaantumisen jälkeen, ontuu edelleen todella pahasti :(

8 kommenttia:

  1. Todella harmissani Fun puolesta :( Toivottavasti tassu paranee pian.

    VastaaPoista
  2. Voi pientä, toivotaan ettei ole mitään isompaa ja tulee pian kuntoon :(

    VastaaPoista
  3. Voi kurjuus :(. Toivottavasti Fu saadaan pian kuntoon. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  4. No voi hitto. Kunhan paranee, niin hyvä.

    VastaaPoista
  5. Voi ei :o( Tuo on niin kauhujuttu aina, pelkään pennun menevän rikki belgien kanssa remutessa, muttei viitsi niitä kieltääkään. Ei kai pumpulissakaan pysty pitämään.

    Jos tarttet apuja jatkojen kanssa, ilmoittele. Meilläpäin niitä spesialisteja riittää.

    VastaaPoista
  6. Toivotaan parasta. Jos tarvitset apua niin täällä on yks jolla on aikaa auttaa.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti tilanne näyttää jo paremmalta, peukkuja pidän!

    VastaaPoista
  8. Niinhän se menee, että kaikki tulevat huiput teloo itseään pienenä, vai mitä tähän sanoo Hitti? Toivottavasti toipuminen on jo vauhdissa :)

    VastaaPoista